Periodikirje VI

Luettavissa täällä.

Periodikirje V

Luettavissa täällä.

Periodikirje IV
Uutiset
ELECin opiskelijapalvelut jälleen normaalilla palvelutasolla

Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijapalveluiden resurssitilanne on palautunut normaaliksi ja palvelutaso on nostettu tavalliselle tasolle.

Opiskelijoiden palvelupiste (Maarintie 8, huone 1151) on jälleen avoinna ma, ke-pe klo 9.30-11 ja ma-to 12-15.30. Voimassa olevat aukioloajat löytyvät Intosta.

Vuonna 2019 koulutusneuvostoja järjestetään aiemmasta ilmoituksesta poiketen kuusi kertaa. Kevätlukukauden aikana hakemukset diplomityön aiheen hyväksymiseksi ja diplomityön arvostelemiseksi voi jättää 18.2., 8.4., 27.5. ja 29.7.

Helmikuusta alkaen tutkintotodistukset valmistuvat jälleen kolmen viikon kuluessa valmistumispäivästä ja ovat siten noudettavissa tarvittaessa jo ennen publiikkia.

Lue koko uutinen Inton uutisesta.

Raporttiin perustuvaa työharjoittelua ei voi enää hyväksyttää osaksi tutkintoa

Harjoitteluraporttiin perustuvan työharjoittelun hyväksyminen osaksi tutkintoa päättyi 31.1.2019.

Helmikuusta 2019 alkaen harjoittelua voi hyväksyttää osaksi tutkintoa ainoastaan kurssipohjaisesti. Tekniikan kandidaatin tutkintoon voi sisällyyttää 10 op harjoittelua kurssien ELEC-A4020 Työssäoppiminen 5 op ja/tai ELEC-C5270 Insinööri työelämässä 5 op. Diplomi-insinöörin tutkintoon voi sisällyyttä kurssin ELEC-E7990 Professional Training 2-5 op.Yhteensä harjoittelua voi siis hyväksyttää 15 op.

CCIS-maisteriohjelman pääaine Signal, Speech and Language Processing lakkautetaan

Perustieteiden korkeakoulun akateemisen komitean 30.10.2018 kokouksessa on tehty päätös Computer, Communication and Information Sciences -maisteriohjelman pääaineen Signal, Speech and Language Processing (SSLP) lakkauttamisesta 1.8.2020 alkaen.

Opiskelijat, joiden henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan (HOPS) ko. pääaine on vahvistettu 31.7.2020 mennessä, voivat valmistua opintosuunnitelmansa mukaisesti. Pääaineen valitseminen ei ole enää mahdollista 31.7.2020 jälkeen.

Aiheen opiskeleminen on tämänkin jälkeen mahdollista erityisesti Computer Science ja Machine Learning, Data Science and Artificial Intelligence -pääaineissa. Niihin siirtymiseksi voit tarvita tietotekniikan laajemman sivuaineen kandidaattiopintoihin.

Lisätietoja antaa CCIS-ohjelman suunnittelija Eeva Halonen, etunimi.sukunimi@aalto.fi.

ELECin HOPS-klinikka kandiopiskelijoille III-IV periodeissa / ISP-kliniker på svenska

Tarvitsetko apua opintojesi suunnitteluun tai haluatko kuulla kommentteja, ovatko omat suunnitelmasi yhtään järkeviä? Tarvitsetko apua Sisun tai Oodin suunnittelutyökalun käytössä?

ELECin opintoneuvojat pitävät HOPS-klinikkaa alkukevään ajan. Klinikalla sinulla on mahdollisuus tulla tekemään HOPSia ja saada siihen tukea ja neuvoja sekä kysyä, jos omat valinnat mietityttävät. Opintoneuvojat auttavat mm. sivuaineen ja kieliopintojen valinnassa, aikataulutuksessa sekä antavat tarvittavia kommentteja, jotta voit lähettää HOPSin hyväksyttäväksi.

HOPS-klinikoita järjestetään

III periodissa (30.1.-21.2.)

  • ke klo 15-16 luokassa AS5, Maarintie 8
  • to klo 9-10 luokassa AS5, Maarintie 8

IV periodissa (25.2.-15.4.)

  • ma klo 13-15 luokassa AS5, Maarintie 8
  • to klo 14-15 luokassa C106, Konemiehentie 2 (huom, ei 7. ja 21.3.)

HOPS-klinikat on suunnattu erityisesti kandivaiheen opiskelijoille. Klinikalle voi tulla itselleen sopivana ajankohtana ilman ennakkoilmoittautumista.

ISP-kliniker på svenska

  • 13.2. kl 15-16 (Marvägen 8, AS5)
  • 21.2. kl 9-10  (Marvägen 8, AS5) eller
  • 1.4. kl 13-15 (Marvägen 8, AS5)

ELECin DI-ohjelmien infotapahtumia maaliskuussa

Mietitkö, mitä ELECin DI-ohjelmissa opiskellaan? Haluatko tietää lisää ohjelmien sisällöistä?

DI-ohjelmien infotapahtumia järjestetään maaliskuussa. Tapahtumissa on tietoiskuja opinnoista, demoja, verkostoitumista opettajien ja opiskelijoiden kanssa, ym. Valitse kiinnostavin tapahtuma tai kerää koko sarja!

Infotapahtumien tarkemmat kuvaukset, ajankohdat ja ilmoittautumisohjeet löydät Inton uutisesta.

Uusi AUT pääainekurssi ELEC-C8204 Automaation ohjelmistoprojektit pilotoidaan IV-V periodeissa

Automaatio- ja systeemitekniikan pääaineeseen tehtiin muutoksia koskien toisen vuoden opintoja. Kurssi CHEM-A1250 Kemian perusteet poistettiin ohjelmasta ja tilalle perustettiin uusi kurssi ELEC-C8204 Automaation ohjelmistoprojektit. Muutos koskee vuonna 2018 opintonsa aloittaneita, mutta myös aiemmin opintonsa aloittaneet voivat halutessaan siirtyä noudattamaan pääaineen uutta rakennetta.

ELEC-C8204 järjestetään ensimmäisen kerran keväällä 2019, periodit IV-V. Kurssilla voi edetä omaan tahtiin, jos haluaa saada valmiiksi etuajassa ennen kesätöiden alkua. ELEC-C8204 opettaja on Seppo Sierla ja kurssi järjestetään samaan tapaan kuin ELEC-C8202 Automaatiojärjestelmät 1, eli interaktiivista PC-luokka opetusta ilman tenttiä ja luentoja. Kurssi keskittyy automaation tietotekniikkaan Teollisen Internetin aikakaudella. Ohjelmointiympäristöjen ja teknologioiden valinnassa on kiinnitetty erityistä huomiota teolliseen relevanssiin.

Jos aiemmin opintonsa aloittaneet haluavat suorittaa Kemian perusteet –kurssin sijaan Automaation ohjelmistoprojektit, muutos tehdään HOPSiin.

Uusi kurssi ELEC-E8741 - Electromagnetic field safety and medical applications alkaa IV periodissa

Milloin/ When: 28.02.2019-23.05.2019 ,Lectures on Thursday at 14:15-16.00 

Missä/Where: ALL EVENTS AT LECTURE HALL F175a (Otakaari 3) 

The electromagnetic energy at both high and low frequencies can be transmitted into biological materials through the use of antennas or applicators. A major interaction mechanism is through the currents induced in tissues, so effects are dependent on frequency, RF field, and intensity. For safety reason of human body to the radiation, electromagnetic energy restricted to certain level. The course contents are: (i) antenna and RF field, (ii) biological effects of electromagnetic fields, (iii) human exposure guidelines and standards, (iv) methods for computational electromagnetic dosimetry, (v) safety assessment and development of medical devices.

After completing the course, the student is able to: (1) explain that, why there are guidelines and standards for limiting human exposure to electromagnetic fields. (2) analyze the interaction mechanism of induced electromagnetic currents. (3) investigate computational methods and dosimetry. (4) evaluate the safety level of electromagnetic field exposure.

Learn how to make others learn

Are you working as a course assistant? Would you like to learn about pedagogical skills that can benefit you in your job? Could you benefit from networking with other assistants?

Learning Services at School of Electrical Engineering is organising the course “Teaching assistant as a learning instructor” (2 cr) directed towards course assistants, but which can be useful to other teachers and instructors as well.

The course, comprising four three-hour teaching sessions, is designed to provide tools to support your work as a teaching assistant. You can get 2 credit points by doing all the course work, and, if you are interested in pursuing further pedagogical studies at Aalto, you can use these credits as part of the A! Peda Intro (5 cr) -course.

You must enrol yourself for the course. Enrolment is binding, so enrol yourself only if you are going to attend the course. Enrolment is open now and ends on 26.2.2019. Please register yourself at https://www.webropolsurveys.com/S/4B9A782D5C802C5A.pa

For more information on the training, contact Luis Costa luis.costa@aalto.fi<mailto:luis.costa@aalto.fi

Starting Point of Wellbeing kevät 2019

Starting Point of Wellbeing tarjoaa Aallon opiskelijoille neuvontaa ja palveluohjausta hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä.

Syksyllä 2018 toimintansa aloittanut Starting Point of Wellbeing on saanut hyvän vastaanoton ja jatkaa toimintaansa keväällä 2019. Uutena lisänä kevään tarjontaan on opinto-ohjaajien aika keskiviikkoiltapäivisin. Opinto-ohjaaja auttaa mm. opintojen suunnittelussa ja työelämään suuntautumisessa. Opon kanssa voit pohtia esimerkiksi erilaisia opintoihin liittyviä haku- ja valintatilanteita (sivuaineet, vaihto-opinnot, harjoittelu, JOO-opinnot ja muut vapaasti valittavat opinnot).

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan YTHS:n, opinto- ja uraohjauspsykologien, opinto-ohjaajien, Aalto-pappien, UniSportin ja AYY:n palveluihin!

Aukioloajat: arkisin klo 9.00-15.00, eri palveluntarjoajien päivystysajat löytdät Intosta.
Osoite: Y199c, Otakaari 1.

Tilaa kevään lukujärjestyksessä?

UWAS eli University-Wide Art Studies kurssit jatkuvat kevätlukukaudella 2019 Aalto-yliopiston opetustarjonnassa. V periodissa on esimerkiksi tarjolla:

Tutustu kevään muuhun tarjontaan UWASin sivuilla.

Mitä UWAS on?

Yliopistonlaajuiset taideopinnot (University-Wide Art Studies, UWAS) antaa kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille mahdollisuuden perehtyä taideperustaiseen toimintaan yli tieteenalarajojen. UWASin tavoitteena on varmistaa, että Aalto-yliopistosta valmistuu monialaisia osaajia, jotka ymmärtävät miten taide ja luova toiminta muokkaavat ja määrittelevät maailmaa ympärillämme ja joilla on laaja-alaiset kyvyt kohdata monimutkaisia kysymyksiä niin paikallisesti kuin globaalisti.

Muistutus: Opiskeluhyvinvointikysely AllWell? helmikuussa 2019

AllWell?-opiskeluhyvinvointikysely on auki toisen vuoden kandi- ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille 6.-20.2.2019. Opiskelijat ovat saaneet henkilökohtaisen kyselylinkin sähköpostiinsa. Muistakaa vastata!

Tapahtumat
18.2. / 1.4. Valmistumishakemusten jättöpäivät kandidaatti- ja diplomi-insinööriopiskelijoille

Kun kandidaatin tai diplomi-insinöörin tutkintosi on valmis, hae valmistumista. Lisätietoja: valmistuminen tekniikan kandidaatiksi; valmistuminen diplomi-insinööriksi: katso maisteriohjelmasi Into-sivun Graduation-osio.

18.2. Hakemusten jättöpäivät diplomi-insinööriopiskelijoille

Jos aiot hyväksyttää diplomityön aiheen tai diplomityön, jätäthän hakemuksesi ajoissa! Lisätietoja: katso maisteriohjelmasi Into-sivun Planning your studies > Completing your master's thesis -osio.

6.3. Master's Programme in Electronics and nanotechnology -infotapahtuma

Ohjelmassa pääainerastit (4 kpl), joilla voit tutustua pääaineiden opintoihin, tutkimusaiheisiin sekä nähdä ja kokeilla demoja pääaineiden aihepiireistä. 

Tarjolla purtavaa isompaankin nälkään! Ilmoittaudu etukäteen.

Milloin: 6.3. klo 14-17
Missä: sali A116, OIH-talo, Maarintie 6
Lisätietoja Inton uutisessa

7.3. Aallon sivuainemessut

Mietitkö vielä sivuainevalintaasi? Haluaisitko välillä opiskella jotain aivan muuta? Tule Aallon sivuainemessuille tutustumaan Aallon monipuoliseen sivuainetarjontaan!

Kenelle: kandidaattiopiskelijoille
Milloin: to 7.3. klo 12-15
Missä: Kandidaattikeskuksen 2. kerroksen aula, Otakaari 1

18.3. Master's Programme in Computer, Communication and Information Sciences -infotapahtuma

Pääaineiden esittely sekä alan demoja. (Huomaa: tapahtumaa koskee ainoastaan pääaineita Communications Engineering & Human-Computer Interaction!) Ennen pääaine-esittelyä voit tulla kuuntelemaan myös miten teollisuus näkee alan tulevaisuuden.

Paikalla opettajia ja opiskelijoita sekä tarjolla syötävää ja (non-alkoholic) juotavaa. Ilmoittaudu etukäteen.

Milloin: 18.3. klo 15.15-16.30
Missä: TUAS-talon 2. kerroksen aula, Maarintie 8
Lisätietoja Inton uutisessa.

28.3. Master's Programme in Auromation and Electrical Engineering -infotapahtuma

Ohjelmassa tietoiskuja pääaineiden alojen tutkimuksesta ja tutustumista pääaineiden opintoihin. Tilaisuudessa tarjoilu! Ilmoittaudu etukäteen.

Milloin: 28.3. klo 15-17
Missä: Odeion-sali, Maarintie 8

Vinkkejä opiskelijoille
Welcome to the 2019 Research Winter Day – the event for all senses!

How does the School of Electrical Engineering feel, smell and taste like? Come and find out! The Research Winter Day has something for all senses. You will get ideas and learn about the School’s research in a way that you haven’t before!

8th Annual Research Winter Day – Focusing on the success stories in Industry-University Co-operation

The 2019 Research Winter Day of the School of Electrical Engineering will take place on Wednesday, March 13th at 14.00 at the Open Innovation House auditorium and the lobby area (Maarintie 6, Espoo).

The event will start with keynotes from companies – ABB, Valmet and Nokia – sharing their stories and views on co-operation with Aalto University and its influence on the development of the company. After the keynotes, you will have the opportunity to visit demo stands, where you can see, feel and smell the innovativeness of our researchers. Buffet will be served.

The event will be open to the whole Aalto community and its stakeholders. The presentations will be given in English. Welcome! 

With best regards,

Vesa Välimäki, Vice Dean for Research

Opiskelija! Oletko jo opiskellut suomea, mutta haluat oppia lisää? Oletko liian kiireinen etkä ehdi tavalliselle kurssille?

Silloin vastus on Työelämän suomea - verkkokurssi (3 op, 25.2.- 3.5.2019). Kurssi toteutetaan kokonaan verkossa.

Kurssi sopii sinulle, jos puhut suomea toisena/vieraana kielenä ja kielitaitotasosi on vähintään B1. Kurssi soveltuu erinomaisesti myös toisen kotimaisen kielen (suomi) kirjalliseen ja suulliseen kokeeseen valmentautumiseen.

Opiskelet oppimisalustalla itsenäisesti 10 viikkoa, ja tapaat kurssikavereita pienryhmässä verkossa neljä kertaa. Pienryhmässä osallistut opettajien antamien ryhmätehtävien tekemiseen.

Ilmoittaudu s-postilla opettajalle (jepa.piirainen@aalto.fi tai tapani.mottonen@aalto.fi), niin saat lisäohjeita.

Periodikirje III
Uutiset
Opiskelijapalvelut jatkaa supistetuilla palveluilla - vaikutuksia erityisesti diplomitöiden tekijöihin

ELECin opiskelijapalveluissa on edelleen resurssivaje, eikä tilanteeseen ole toistaiseksi löytynyt tyydyttävää ratkaisua ponnisteluista huolimatta.

Ikävä kyllä joudumme toistaiseksi jatkamaan supistetuilla aukioloajoilla ja pidennetyillä käsittelyajoilla. Lisäksi koko ensi vuoden aikana on vain neljä koulutusneuvostoa, eli mahdollisuutta hyväksyttää diplomityön aihe ja diplomityö. Opinnäytettään tekevien opiskelijoiden ja diplomitöiden valvojien on syytä huolehtia, että työn aihe hyväksytään heti työtä aloittaessa, ettei työn hyväksyminen ja opiskelijan valmistuminen viivästy. Samoin työn viimeistelyn aikataulu on tarpeen suunnitella hyvissä ajoin ennen jättöpäivää.

Kevään 2019 jättöpäivät diplomityön aiheen hyväksymiseksi ja työn arvostelemiseksi ovat 18.2. ja 27.5.

Katso valmistumishakemusten jättöpäivät ja aikataulu Intosta > oma ohjelmasi > valmistuminen.

  • Palvelupiste (Maarintie 8, huone 1151) on suljettu aamupäivisin perjantaita lukuunottamatta. Toistaiseksi palvelupiste on avoinna Ma-To 12-15.30 ja pe 9.30-11.
  • Opiskelijoiden on syytä huolehtia siitä, että hakemukset ja muut asiat jätetään käsittelyyn ajallaan. Puutteelliset hakemukset opinnäytteisiin ja valmistumiseen liittyen siirtyvät suoraan seuraavaan jättöpäivään.
  • Tutkintotodistukset valmistuvat jatkossa publiikkiin mennessä, eikä todistusta voi hakea ennen publiikkia.
  • Kurssisuoritukset rekisteröidään kolmen viikon kuluessa kurssitulosten ilmoittamisesta.
CCIS-maisteriohjelman pääaine Signal, Speech and Language Processing lakkautetaan

Perustieteiden korkeakoulun akateemisen komitean 30.10.2018 kokouksessa on tehty päätös Computer, Communication and Information Sciences -maisteriohjelman pääaineen Signal, Speech and Language Processing (SSLP) lakkauttamisesta 1.8.2020 alkaen.

Opiskelijat, joiden henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan (HOPS) ko. pääaine on vahvistettu 31.7.2020 mennessä, voivat valmistua opintosuunnitelmansa mukaisesti. Pääaineen valitseminen ei ole enää mahdollista 31.7.2020 jälkeen.

Aiheen opiskeleminen on tämänkin jälkeen mahdollista erityisesti Computer Science ja Machine Learning, Data Science and Artificial Intelligence -pääaineissa. Niihin siirtymiseksi voit tarvita tietotekniikan laajemman sivuaineen kandidaattiopintoihin.

Lisätietoja antaa CCIS-ohjelman suunnittelija Eeva Halonen, etunimi.sukunimi@aalto.fi.

Raporttiin perustuvia työharjoittelun opintopisteitä voi hakea vielä 31.1.2019 saakka

Harjoitteluraporttiin perustuvia harjoittelupisteitä voi sisällyyttää osaksi tutkintoa, kun harjoittelu on suoritettu ennen 1.1.2019 ja hakemus raportteineen on jätetty käsiteltäväksi opintotoimistoon 31.1.2019 mennessä. Katso tarkemmat ohjeet harjoittelun hyväksyttämiseen liittyen Intosta.

Helmikuusta 2019 alkaen harjoittelua voi hyväksyttää osaksi tutkintoa ainoastaan kurssipohjaisesti. Tekniikan kandidaatin tutkintoon voi sisällyyttää 10 op harjoittelua kurssien ELEC-A4020 Työssäoppiminen 5 op ja/tai ELEC-C5270 Insinööri työelämässä 5 op. Diplomi-insinöörin tutkintoon voi sisällyyttä kurssin ELEC-E7990 Professional Training 2-5 op.Yhteensä harjoittelua voi siis hyväksyttää 15 op.

Tutkintotodistus uudistuu

Tutkintonsa 1.1.2019 jälkeen suorittaneet Aallon opiskelijat saavat  uudenlaisen tutkintotodistuksen.  Uudistuksen lähtökohtana on ollut uusi arvokkaampi ulkoasu, todistuksen tekemisen sujuvoittaminen sekä opiskelijoilta saadun palautteen huomioiminen. Sisällöllisesti todistus muuttuu sen verran, että jatkossa tutkintotodistuksen pääsivun allekirjoittaa vain dekaani. Ulkoasun muutoksia on enemmän, sillä mm. kansio ja paperit on uudistettu, samoin visuaalista ilmettä on osittain uusittu.

AllWell? 6.-20.2.2019

Opiskeluhyvinvointikysely AllWell? lähetetään jälleen kaikille Aallon toisen vuoden kandi- ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille helmikuussa 2019.

Anna 15 minuuttia aikaasi – saat henkilökohtaisen palautteen ja autat Aaltoa kehittymään. Opiskeluhyvinvointikysely lähetetään kaikille Aallon toisen vuoden kandiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille (aalto.fi –sähköpostiin). Kysely on auki 6.-20.2.2019. Vastaaminen tehdään täysin nimettömänä.

Kyselyn jälkeen saat kuukauden sisällä vastapalautteen, joka kertoo sinulle

  • kuinka voit hallita stressiä paremmin
  • kuinka voit parantaa opiskelutaitojasi
  • miten lopetat hankalien asioiden välttelyn
  • miksi tunnetaidoilla on merkitystä oppimisen kannalta

Viestimme koulutusohjelmakohtaisista tuloksista ohjelmien johtajille. Kehittämis- ja korjaustoimenpiteiden tulee pohjautua faktatietoon, siksi on tärkeää, että juuri sinä vastaat!

AllWell?-projekti on osa Aalto-yliopiston strategiaa vuosille 2016-2020. Sen tavoitteena on opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen kehittämällä opintojen ohjausta, opetusta, opiskelijapalveluita ja opiskelutaitoja.

Lue lisää

Ole yhteydessä: allwell@aalto.fi

Uusia kursseja alkaa III periodissa

ELEC-E8126 Robotic manipulation starts in period III

The course provides an overview of mathematical models and algorithms behind state-of-the-art robotic manipulation. The covered viewpoints include grasping. motion planning, motion control, control in contact and redundancy, and learning manipulation skills. 

After completing the course, a student can: (i) explain main concepts related to robotic manipulation; (ii) read scientific literature in robotics to choose approaches for a particular problem; (iii) implement state-of-the-art algorithms.

ELEC-E9250 Advanced physics and applications of optical fibers

This course is a continuation of its prerequisites and aims to provide a deeper understanding of nonlinear phenomena in optical fibers.

The main part is a research project related to fiber lasers, supercontinuum generation or fiber sensors for which the student returns a report and gives a presentation.

The course includes support on scientific writing and is ideal for graduate and postgraduate students in photonics.  

ELEC-E9910 Networked partnering and product innovation technology - NEPPI tech

NEPPI Tech is a course for making an IoT thing from a product concept into a (near) production ready prototype, with the possibility of making a small pre-production series of the best thing.

Please see the NEPPI Tech — Tracks for more information for the course prerequisites. There are multiple alternative tracks for students with different backgrounds.

For more information about the three NEPPI courses in general, see our NEPPI website. There you will see, for example, what kind of an IoT device your fellow students designed and implemented during summer 2018, when the course was executed for the first time.

Muita III periodissa alkavia kursseja

ELEC-E8105 - Non-linear Filtering and Parameter Estimation - aka Bayesian Filtering and Smoothing starts in period III

https://mycourses.aalto.fi/course/view.php?id=20984

Learning Outcomes:

The student understands the Bayesian basis of estimation in non-linear and non-Gaussian systems. The student understands the principles behind approximate filters and smoothers, and is able to use them in practice. Student knows how to estimate parameters online and offline in non-linear systems.

Contents:

Statistical modeling and estimation of non-linear and non-Gaussian systems. Bayesian filtering and smoothing theory. Extended Kalman filtering and smoothing, sigma-point and unscented filtering and smoothing, sequential Monte Carlo particle filtering and smoothing. Adaptive non-linear filtering; ML, MAP, MCMC, and EM estimation of system parameters. Example applications from navigation, remote surveillance, and time series analysis.

ELEC-E8736 Basics of MRI – a flipped class course on how magnetic imaging actually works

https://mycourses.aalto.fi/course/view.php?id=21029

Learning Outcomes:

After completing this course, the student is able to

1. explain the classical nuclear magnetic resonance phenomenon and its use in MRI,

2. describe the imaging parameters and imaging sequence elements and explain their use in forming an image,

3. explain the principles of spatial frequency space, Fourier imaging, and their use in MRI,

4. explain how the properties of the image can be influenced.

Contents:

The contents of the course include overview of MRI, physical principles of spins and magnetization, the theory and use of rotating frame and Bloch equations, signal detection concepts, spatially varying fields and echoes, and basics of Fourier imaging in single and multiple dimensions.

Huippukesä huippuyliopistossa – hae Stanfordin yliopiston kesäkouluun!

Aallon opiskelijoilla on jälleen mahdollisuus hakea Stanfordin yliopiston järjestämään kesäkouluun (Stanford Summer Session International Honors Program IHP), joka järjestetään Kaliforniassa 22.6.-18.8.2019. Hakuaika on 15.12.2018-15.1.2019 (klo 18:00).

Aalto-yliopisto, yhteistyössä Stanfordin yliopiston kesäkoulun kanssa, tukee enintään kuuden aaltolaisen opintoja täydellä stipendillä. Tavoitteena on valita yksi stipendiaatti kustakin korkeakoulusta, edellyttäen, että soveltuvat kandidaatit löytyvät. Stipendi, n. 15 000 USD, kattaa lukukausimaksun, vakuutuksen, asumisen ja ruokailut kampuksella. Lisäksi matkoihin myönnetään erikseen 1000 euron tuki.

Lisätietoja Intosta.

Alkavia työpajoja liittyen opiskelutaitoihin ja hyvinvointiin

Opintopsykologit järjestävät ympäri lukuvuoden erilaisia työpajoja liittyen opiskelutaitoihin ja hyvinvointiin. Yksi tällaisista on tammikuussa alkava Power of Imperfection -työpaja. Työpajassa tartutaan mm. perfektionismin, omien saavutusten vähättelyn ja vetkuttelun aiheuttamiin haasteisiin itsemyötätunnon, mindfulnessin ja tietoisen läsnäolon avulla.

Lue lisää tästä ja muista alkavista työpajoista Intosta. Lisätiedot ja ilmoittautuminen pääsääntöisesti opintopsykologit@aalto.fi

Uutisia Kielikeskuksesta

Kielikeskuksen joulukuun uutiskirje on julkaistu Intossa.

Kirjoitusviestinnän kursseilla käsitellään kokonaisvaltaisesti ammattikirjoittamisen ja opinnäytteenteon ydinasioita, esim. kirjoitaasiantuntevasti, tieteellinen kirjoittaminen.

Lisää tukea kirjoittamiseen löytyy tekniikan kandidaatintyön tekijöiden kirjoituspajoista: 1) 18.–20.3. klo 9.15–12.30 ja 2) 1.–3.4. klo 13.15–16.30. Pajat sisältävät kirjoittamista, tietoiskuja, tehtäviä ja palautetuokioita. 

Erityistä tukea lisäksi graduhautomosta, joka auttaa opiskelijoita, jos opinnäyte on jumissa.

Englannin kielen opintoihin on lisätty joustavuutta ja online-kursseja. Tutustu ruotsin kielen syventäviin kursseihin keväällä. Ranskan kursseja keväällä niin vasta-alkajille kuin myös sujuville kielenkäyttäjille. Täysin uutena kielenä Otaniemessä alkaa keväällä portugali. Myös espanjan voi aloittaa täysin nollasta keväällä 2019 ja lisäksi tarjolla on venäjän alkeet itseopiskeluna. Tietoa kevään ranskan, espanjan ja venäjän jatkokursseista löydät Kielikeskuksen Into sivuilta.

Onko kalenterissasi tilaa vapaasti valittavalle kurssille? 21C00400 Projektityö ja -johtaminen alkaa III periodissa!

Haluatko menestyä projektityössä? Haluatko oppia asioita, joita perinteisillä projektinhallintakursseilla ei opeteta? Haluatko päästä tutustumaan käytännön arkeen oikeassa projektiorganisaatiossa?

Jos vastasit kyllä, III periodissa järjestettävä Kauppakorkeakoulun kandidaattitason Aalto-kurssi 21C00400 Projektityö ja -johtaminen on juuri sinua varten!

Kurssilla opit mm.

  • mitä projekteissa oikeasti tapahtuu hallintamallien takana – ja niistä huolimatta
  • miksi projektit harvoin, jos koskaan menevät täysin suunnitelmien mukaan
  • miten sinä projektiin osallistujana voit osaltasi pyrkiä edistämään projektien menestystä
  • miten projektiorganisointia voi analysoida ja kehittää erilaisissa konteksteissa

Ilmoittaudu kurssille WebOodissa. Ilmoittautumisaika päättyy 31.12. Kurssille osallistujien on palautettava ennakkotehtävä 8.1. mennessä.

Kandidaatiksi tänä lukuvuonna valmistuva: haku maisterivaiheen kaksoistutkinto-ohjelmaan on käynnissä!

Kiinnostaako opiskelu ulkomailla tiiviissä, kunnianhimoisessa ja kansainvälisessä ryhmässä ilman opintojen viivästymistä tai hyväksilukuprosesseja? Tai mahdollisesti stipendi, jonka avulla voisi oikeasti elää ja keskittyä vain opiskeluun? Oletko valmistumassa kandidaatiksi tänä lukuvuonna? Sähkötekniikan korkeakoulu on mukana EIT Digital kaksoistutkinto-ohjelmassa, joka toteutetaan yhteistyössä eurooppalaisten partneriyliopistojen kanssa.

Ohjelmaan on erillinen haku- ja valintaprosessi. Haku on alkanut marraskuussa ja päättyy 1.2.2019.

Lisätietoa ohjelmasta:

Lisätietoa ohjelmasta ja tukea hakemuksen valmisteluun saat myös ohjelman opintokoordinaattorilta: Anne Kiviharju, huone B151, T-talo, anne.kiviharju(at)aalto.fi

Broaden your horizons! Haku vaihto-opintoihin lukuvuoden 2019-20 aikana on käynnissä 10.-31.1.

Voit hakea vaihtoon yhdeksi lukukaudeksi (syksy 2019 tai kevät 2020) tai koko lukuvuodeksi. Avoinna olevat kohteet lukuvuodelle 2019-20:

  • Eurooppa (Erasmus-ohjelma)
  • Pohjoismaat (Nordtek-verkosto)
  • Aasia

  • Australia
  • Pohjois- ja Etelä-Amerikka
  • Venäjä
  • Free mover -apuraha itse hankittuun vaihtopaikkaan

Tutustu kohteisiin hakukoneella.
Lisätietoja Intosta sekä outgoing-elec@aalto.fi.

Huomaa myös vaihto-opintoinfot 15.1. (suomeksi) ja 17.1. (englanniksi).

Tapahtumat
7.1. / 4.2. / 18.2. Valmistumishakemusten jättöpäivät kandidaatti- ja diplomi-insinööriopiskelijoille

Kun kandidaatin tai diplomi-insinöörin tutkintosi on valmis, hae valmistumista. Lisätietoja: valmistuminen tekniikan kandidaatiksi; valmistuminen diplomi-insinööriksi: katso maisteriohjelmasi Into-sivun Graduation-osio.

10.1. Life Science Technologies -ohjelman pääaineinfo

Tervetuloa kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan LifeTech-ohjelmasta, sen pääaineista sekä ohjelmaan siirtymisestä! Info on suunnattu pian valmistuville tai jo valmistuneille kandidaattiopiskelijoille.

Milloin: 10.1. klo 17
Missä: luentosali T7, Tietotekniikan talo, Konemiehentie 2

15.1. / 17.1. Vaihtoinfo

Kiinnostaako vaihto-opiskelu? Tervetuloa kuulemaan ja kysymään vaihto-opiskeluun, vaihtohakuun ja kohteisiin liittyvistä asioista.

Milloin:
15.1. klo 16.00 (suomeksi)
17.1. klo 14.30 (in English)

Missä: Maarintie 8, AS3

16.1. Kesätöihin 2019! -työnhakukoulutus

Tule kuulemaan parhaat vinkit kesätyönhakuun suoraan yritysten edustajilta! Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulujen opiskelijat. Lisätietoja tapahtuman ohjelmasta ja ilmoittautumislinkki: katso löydät Aalto CareerWebin Into-sivut.

Milloin: 16.1. klo 12.15-13.45
Missä: Otakaari 1, D-sali

17.1. Summer Job Day 2019 -rekrytointitapahtuma

Summer Job Day 2019 - rekrytointitapahtumassa taiteen, kaupan ja tekniikan alan opiskelijat kohtaavat jo neljättä kertaa työnantajia, joilla on töitä kesäksi 2019! Tapahtumassa on mukana myös ammattilainen ottamassa CV-kuvia!
Lisätietoja tapahtumasta ja listaus paikalla olevista työnantajista: katso Aalto CareerWebin Into-sivut.

Milloin: 17.1. klo 9.45-14.15
Missä: Otakaari 1, ala- ja ylä-aulat

21.1. DI-työinfo - miten päästä alkuun DI-työn kanssa?

Englanninkielinen tilaisuus on suunnattu ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille ja opiskelijoille, jotka ovat suunnittelemassa tai aloittamassa DI-työprosessia.

Tilaisuuden jälkeen tiedät mitä DI-työn tekeminen pitää sisällään ja miten päästä prosessissa alkuun.

Milloin: 21.1 klo 16-18

Missä: Maarintie 8, AS2

23.1. / 29.1. Vaihtoklinikka

Oletko hakemassa vaihtoon lukuvuodelle 2019-20? Tule vaihtoklinikalle keskustelemaan opintosuunnitelmastasi ja pyytämään siihen allekirjoitukset! Paikalla vaihtokoordinaattori ja koulutusohjelmien suunnittelijoita. Opintosuunnitelmat toimitetaan klinikoilta proffille allekirjoitettaviksi. Lisätietoja: outgoing-elec@aalto.fi

Milloin: 23.1. klo 13-15 & 29.1. klo 12-14
Missä: Marintie 8, AS3

24.1. Strategiatyö alkaa: tule mukaan luomaan Aalto-yliopiston tulevaisuutta

Miltä näyttävät opetus ja tutkimus tulevalla vuosikymmenellä? Millaisia valintoja Aalto-yliopiston pitäisi tehdä kukoistaakseen myös tulevaisuudessa?

Olemme kaikki joka päivä työssämme tulevaisuuden tekijöitä. Nyt on aika suunnitella seuraavien vuosien askeleita ja tähän tarvitsemme juuri sinun asiantuntemustasi ja näkemystäsi.

Tule mukaan aloittamaan yhteisen strategian valmistelu torstaina 24.1. alkaen klo 9 Kandidaattikeskukseen, Otakaari 1. Kick-off-tapahtuma tarjoaa taustoja, keskusteluja ja näkemyksiä valinnoista, joita meidän pitäisi Aallossa tehdä seuraavaa vuosikymmentä varten.

Tutustu sitä ennen aiheeseen kirjautumalla aalto.fi-verkkosivustoon. Voit osallistua strategian rakentamiseen myös sivuston kautta lähettämällä kysymyksiä tai jakamalla ajatuksiasi ja näkemyksiäsi tulevaisuuden suunnasta.

18.2. Hakemusten jättöpäivät diplomi-insinööriopiskelijoille

Jos aiot hyväksyttää diplomityön aiheen tai diplomityön, jätäthän hakemuksesi ajoissa! Lisätietoja: katso maisteriohjelmasi Into-sivun Planning your studies > Completing your master's thesis -osio.

Vinkkejä opiskelijoille
Allwell? työkaluja opiskelun tueksi ja itseopiskeluun opiskelijoille

Kaikki kurssit ja materiaalit löytyvät Intosta:

Uusi Starting Point of Wellbeing –piste avattu Otakaarella, jonne pääsee ilman ajanvarausta. Psykologit päivystävät Starting Pointissa maanantaisin.

Uudet Mycourses itseopiskeluaineistot:

Tuumasta toimeen – aikaansaamisen aakkoset itseopiskeluaineisto

Sopii opiskelijalle, joka vetkuttelee ja viivyttelee tehtävien tekemistä ja kokee olevansa aikaansaamaton, käyttävänsä aikaa hukkaan.

Aikaansaamisen aakkoset - materiaalipaketti sisältää tietoa aiheesta, sekä erilaisia tehtäviä, jotka auttavat aikaansaamisessa. Tehtävät ovat erityisen tärkeitä juuri tässä aiheessa: aikaansaaminen on taito, jota pitää harjoitella käytännössä. Aikaansaamattomalle käy helposti niin, että tehtäviin ei tule tartuttua tiedosta ja hyvistä aikomuksista huolimatta. Näissä voi miettiä, tarvitsetko jotain tukea asiaan

tarttumiseen.

Materiaalipaketti koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa (Mistä aikaansaamattomuudessa on kysymys?) käsitellään aikaansaamattomuutta ilmiönä sekä erilaisia aikaansaamattomuuten vaikuttavia tekijöitä. Sen avulla voi oppia ymmärtämään paremmin mistä aikaansaamattomuudessa voi olla kysymys. Toisessa osassa (Tehtäviä, jotka auttavat saamaan aikaan!) on erilaisia näkökulmia ja tehtäviä, joita tekemällä harjoitellaan aikaansaamista ja samalla opitaan saamaan aikaan.

Itsekriittiset opiskelijat – Power of Imperfection

Power of imperfection – itseopiskelumateriaali sopii opiskelijalle, joka on ankara itseään kohtaan. Se tarjoaa työkaluja tilanteessa, jossa opiskelija piiskaa itseään yhä parempiin suorituksiin ja on kovin itsekriittinen, vaikka suoriutuukin hyvin. Itsekriittisyys johtaa usein ylikuormitukseen. Ystävällinen asenne auttaa loppupeleissä parempaan suoriutumiseen, koska se auttaa toipumaan pettymyksistä ja suuntautumaan uudelleen.

Sivuilta löydät kaksi minuutin videota, jotka avaavat nopeasti, millaisten taitojen harjoittamisesta on kyse, kun opettelee myönteisempää sisäistä puhetta itsesyytösten sijaan.

Myös kurssi aiheesta on keväällä tulossa.

Tänä syksynä on avautunut myös MyCourses-sivustoTervetuloa Aallon psykologipalveluihin”, mistä löytyy vastauksia yleisimpiin kysymyksiin, kuten miksi ja miten psykologille kannattaa varata aikaa ja mitä vastaanotolla tapahtuu. Lisäksi sieltä löytyy kuvauksia yleisimmistä tilanteista, joissa Aallon psykologin puoleen kannattaa kääntyä. Tämä sivusto auttaa myös henkilökuntaa ohjaamaan opiskelijoita opinto- ja uraohjauspsykologille. Sivusto löytyy täältä.

Aiemmin valmistuneita verkkokursseja ovat:

Ajanhallinnan aakkoset

Career planning exercises


Periodikirje II
Uutiset
Opiskelijoiden palvelupisteen aukioloajat ovat supistuneet

Palvelupiste Maarintie 8, huone 1151 on suljettu aamupäivisin perjantaita lukuunottamatta. 1.10. alkaen palvelupiste on avoinna Ma-To 12-15.30 ja pe 9.30-11.

  • Opintoasioiden käsittely tulee hidastumaan. Opiskelijoita kehotetaan huolehtimaan siitä, että hakemukset ja muut asiat jätetään käsittelyyn ajallaan. Puutteelliset hakemukset siirtyvät suoraan seuraavaan jättöpäivään.
  • Tutkintotodistukset valmistuvat jatkossa publiikkiin mennessä, eikä todistusta voi hakea ennen publiikkia
  • Kurssisuoritukset rekisteröidään kolmen viikon kuluessa kurssitulosten ilmoittamisesta

Jos tilanne jatkuu, kevätlukukaudella 2019 on vain muutama koulutusneuvosto, eli mahdollisuus hyväksyttää diplomityö ja diplomityön aihe sekä valmistua. Opiskelijoiden ja valvojien on syytä suunnitella diplomityön viimeistely hyvissä ajoin ennen jättöpäiviä!

Olemme tehneet parhaamme välttääksemme opiskelijapalveluista leikkaamisen, mutta valitettavasti resurssipäätösten vuoksi meillä ei ole vaihtoehtoja. Toivomme, että järjestely on väliaikainen ja teemme parhaamme palauttaaksemme normaalin palvelutason.

Opintoneuvojat tavattavissa opiskelijoiden palvelupisteellä

Kolme uutta opintoneuvojaa päivystää palvelupisteellä maanantaista torstaihin iltapäivällä ja perjantaisin aamupäivällä. Palvelupiste sijaitsee TUAS-talolla huoneessa 1151. Palvelupisteen tarkat aukioloajat ja yhteystiedot löytyvät Intosta.

Palvelupisteellä päivystää lisäksi opintosihteeri aina aukioloaikoina. Palvelupisteellä voit hoitaa kaikki opintoasiasi, kysyä jos joku askarruttaa ja jättää opintoihin liittyvät hakemukset käsittelyyn.

Opintoneuvojat palvelevat nyt myös Telegramissa käyttäjänimellä @opintoneuvojat. Neuvojat pyrkivät vastaamaan kysymyksiin Telegramissa mahdollisimman nopeasti arkipäivisin.

Tervetuloa käymään palvelupisteellä tai ota yhteyttä Telegramilla!

ELECin HOPS-klinikka aloittaa toimintansa marraskuussa

Tarvitsetko apua opintojesi suunnitteluun tai haluatko kuulla kommentteja, ovatko omat suunnitelmasi yhtään järkeviä? ELECin opintoneuvojat alkavat pitämään HOPS-klinikoita, joissa sinulla on mahdollisuus tulla tekemään HOPSia ja saada siihen tukea ja neuvoja sekä tulla kyselemään, jos omat valinnat mietityttävät. Opintoneuvojat auttavat mm. sivuaineen ja kieliopintojen valinnassa, aikataulutuksessa sekä antavat tarvittavia kommentteja, jotta voit lähettää HOPSin hyväksyttäväksi.

HOPS-klinikoita järjestetään marraskuussa seuraavina ajankohtina atk-luokassa AS5 (Maarintie 8):

  • to 8.11. klo 13.00-14.00
  • to 15.11. klo 13.00-14.00
  • to 22.11. klo 13.00-14.00
  • to 29.11. klo 13.00-14.00

HOPS-klinikat ovat suunnattu erityisesti kandivaiheen opiskelijoille.

Dekaanin kannustusstipendi myönnettiin 265 Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijalle - Stipendejä tullaan myöntämään myös ensi vuonna

Sähkötekniikan kandidaattiohjelman opiskelijoille on myönnetty 500 € arvoisia kannustusstipendejä lukuvuoden 2017-2018 opintomenestyksen perusteella. Stipendejä haki yhteensä 273 opiskelijaa ja niitä myönnettiin 265 opiskelijalle. Dekaani teki päätöksen stipendin saajista 12.9.2018.

Stipendin pystyi saamaan Sähkötekniikan kandidaattiohjelman opiskelija, joka oli suorittanut lukuvuoden 2017-2018 aikana 60 opintopistettä. Suoritetuista opintopisteistä 30 opintopistettä tuli sijoittua opiskelijan HOPSin mukaan sähkötekniikan kandidaattiohjelman mukaiseen tekniikan kandidaatin tutkintoon. Läsnäolleita lukukausia sähkötekniikan kandidaattiohjelmassa tai sitä edeltäneissä koulutusohjelmissa (AUT, BIO, EST, TLT) sai olla yhteensä enintään seitsemän (7) lukuvuoden 2017-2018 päättyessä. Stipendiä pystyi hakemaan elokuun ajan.

Stipendejä tullaan myöntämään myös alkaneen lukuvuoden 2018-2019 perusteella. Myöntämisen periaatteet pysyvät samoina. Hakuaika on elokuussa 2019 ja opiskelijoille, joilla hakuedellytykset vaikuttavat elokuun alussa täyttyvän, lähetetään Aalto-sähköpostiin henkilökohtainen linkki hakulomakkeeseen. Opiskelijat, joilta puuttuu opintoja opintorekisteristä elokuun alussa esim. hyväksilukujen takia, voivat pyytää henkilökohtaisen linkin osoitteesta studies-elec@aalto.fi.

Sähkötekniikan korkeakoulu onnittelee lämpimästi stipendin saajia ja toivottaa erinomaista opintomenestystä kaikille opiskelijoille!

Käänteistä opetusta hyödyntävä kurssi "Applied Stochastic Differential Equations" II-periodissa alkaa 30.10.2018

Have you ever wondered:

* How to model the dynamics of a moving vehicle or smartphone?

* How to describe microscopic motion of Brownian particles?

* What Itô calculus and stochastic differential equations are?

* How to solve them numerically?

* How to do Bayesian inference in SDE models?

* How to use SDEs to speed up machine learning models?

Then this course is just for you!

EEA-EV Applied Stochastic Differential Equations (3 cr, period II)

https://mycourses.aalto.fi/course/view.php?id=22916

https://mycourses.aalto.fi/course/view.php?id=22968 (For CS-EV course code)

Uusi kurssi Networked partnering and product innovation - NEPPI alkaa II-periodissa

NEPPI (ELEC-E9900) is a master-level study project to create an IoT (Internet of Things) device from idea to sophisticated prototype. The course was piloted during summer 2018.

The official course website is at neppi.aalto.fi. Registration in oodi.

5000 euron valmistumispalkkio syksyllä 2018 valmistuville ELECin maisteriopiskelijoille, jotka eivät ole saaneet taloudellista tukea DI-työn tekemiseen

5000 euron valmistumispalkkiota voi hakea maisteriopiskelija, joka täyttää molemmat seuraavat ehdot:

  • valmistuu diplomi-insinööriksi Sähkötekniikan korkeakoulusta 1.8.-31.12.2018 välisenä aikana ja joka
  • ei ole saanut taloudellista tukea DI-työn tekemiseen.

Tarkemmat tiedot ja ohjeet valmistumispalkkiosta löydät Inton uutisesta.

Oletko kiinnostunut henkilökohtaisesta kasvustasi?

Personal Impact kokoaa yhteen Aallossa jo opetettavia, opintopisteellisiä kursseja esimerkiksi itsensä johtamisesta, arvoista, merkityksellisyydestä ja hyvinvoinnista.

Katso kuluvan vuoden kurssitarjonta (opetuskielinä suomi tai englanti) Personal Impactin sivuilta.

Huomaathan, että osalla kursseja saattaa olla ennakkovaatimuksia tai rajoituksia. Nousata aina WebOodissa olevia ohjeita.

Hae vaihtoon Japaniin lukuvuodeksi 2019-20. Hakuaika 1.11.-1.12.2018. Infotilaisuus Japanin vaihdoista 29.10.

Teknisten koulujen opiskelijat voivat hakea vaihtoon japanilaisiin vaihtokohteisiin marraskuussa (1.11.-1.12.2018) syys- tai kevätlukukaudeksi tai koko lukuvuodeksi 2019-2020. Japanin vaihtokohteet ovat Japanin huippuyliopistoja tekniikan ja insinööritieteiden alalla.

Mikäli olet kiinnostunut lähtemään vaihtoon Japaniin, olet tervetullut infotilaisuuteen maanantaina 29.10. klo 16:15-17:30. Paikkana T5-sali, T-talo, Konemiehentie 2. Tarjolla kahvia, teetä ja sämpylöitä!

Löydät lisätietoa Japanin vaihtokohteista vaihtopaikkojen hakukoneelta. Käytä seuraavia hakukriteerejä: 1) Country = Japan ja 2) Open for applications (active) = Active. Huomaathan että minimikeskiarvo Japaniin hakemiselle on 3,5 (poikkeuksena Shibaura Institute of Technology). Uusin tieto vaihtokohteesta löytyy vaihtoyliopiston omilta sivuilta. Lisätietoa vaihtoon hakemisesta löydät Into-sivuilta.

Mindfulness stressinhallinnassa

Kaipaatko työkaluja stressin, ahdistuksen tai jännityksen vähentämiseen? 6-kerran Mindfulness stressinhallinnassa -työpajassa opetellaan

  • olemaan läsnä hetkessä
  • havaitsemaan tarkemmin omia ajatuksia, tunteita ja kehon viestejä
  • hyväksyvää ja myötätuntoista suhtautumista itseen
  • keinoja stressin ja jännityksen vähentämiseen
  • keinoja vaikeuksien kohtaamiseen

Työpaja kokoontuu maanantaisin klo 10.00-12.00, 29.10.-3.12, paikkana Majakka (M140), Otakaari 1. Työpaja on suomenkielinen. Lisätiedot ja ilmoittautumislinkin löydät Intosta.

Katso Intosta myös muut työpajat ja kurssit opiskelijoille!

Hae apurahaa ELEC:n hallinnoimista rahastoista

Korkeakoulumme hallinnoi useita rahastoja, jotka jakavat stipendejä ja apurahoja opiskelijoille ja opettajille. Hakuaikaa on tänä syksynä 11.11.2018 asti. Käy katsomassa hakuilmoitukset Inton stipendisivulta

Tapahtumat
22.10. / 5.11. / 19.11. / 3.12. / 10.12. Valmistumishakemusten jättöpäivät kandidaatti- ja diplomi-insinööriopiskelijoille

Kun kandidaatin tai diplomi-insinöörin tutkintosi on valmis, hae valmistumista. Lisätietoja: valmistuminen tekniikan kandidaatiksi; valmistuminen diplomi-insinööriksi: katso maisteriohjelmasi Into-sivun Graduation-osio.

29.10. Infotilaisuus Japanin vaihdoista

Mikäli olet kiinnostunut lähtemään vaihtoon Japaniin, olet tervetullut infotilaisuuteen maanantaina 29.10. klo 16:15-17:30. Paikkana T5-sali, T-talo, Konemiehentie 2. Tarjolla kahvia, teetä ja sämpylöitä!

1.11. TalentIT 2018 rekrytointimessut

Tervetuloa  Suomen suurimpaan ICT-alan ura- ja rekrytointitapahtumaan, joka tarjoaa laaja-alaisen ja monipuolisen katsauksen tämänhetkisiin työnantajiin, uramahdollisuuksiin ja alan kehitykseen.

TalentIT messut ovat erinomainen tilaisuus verkostoitua useiden eri toimialojen ammattilaisten kanssa sekä hankkia uusi työ- tai harjoittelupaikka.

Lue lisää Into-uutisesta sekä tapahtuman sivuilta.

Milloin: to 1.11. klo 11-17
Missä: Otahalli, Otaranta 6

11.11. ELEC:n rahastojen stipendien hakuaika päättyy

Katso lisää Intosta.

26.11. Hakemusten jättöpäivät diplomi-insinööriopiskelijoille

Jos aiot hyväksyttää diplomityön aiheen tai diplomityön, jätäthän hakemuksesi ajoissa! Lisätietoja: katso maisteriohjelmasi Into-sivun Planning your studies > Completing your master's thesis -osio.

Vinkkejä opiskelijoille
Aloita kokonaan uuden kielen opiskelu tai jatka aikaisempia kieliopintojasi yliopistossa!

Aallon kielikeskus tarjoaa kursseja useasta kielestä eri tasoilla. Voit aloittaa kokonaan uuden kielen opiskelun tai jatkaa esimerkiksi lukiossa aloittamiasi kieliopintoja menemällä mukaan korkeamman tason kursseille. Kielikeskuksen sivuilta löydät kaikki opetettavat kielet ja kurssit.

Ehdit aloittamaan nollatasolta espanjan, ranskan tai saksan opinnot vielä II-periodista alkaen, jos ilmoittaudut vielä tänään 22.10 ja paikkoja on jäljellä!

Erilaisia kielikursseja järjestetään kaikissa periodeissa. Olethan kuitenkin ilmoittautumisen kanssa nopea: kurssit täyttyvät nopeasti ja ilmoittautuminen kielikursseille päättyy kaksi viikkoa ennen kurssin varsinaista alkamista. Jos suunnittelet kieliopintoja III-periodille, laitathan joulukuussa olevan ilmoittautumisajan jo nyt muistiin.

Kielikeskus tarjoaa opintoja myös puheviestinnästä (esim. neuvottelu- ja esitelmöintitaito) ja kulttuurienvälisestä viestinnästä - kaikki hyödyllisiä taitoja niin opintojen aikana kuin jälkeen!

Aallon opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa kieliopintoja myös muissa korkeakouluissa yhteistyöverkoston kautta. Kielitarjonnassa on mm. italia, japani ja korea.


Periodikirje I
Uutiset
Ilmoittaudu läsnä- tai poissaolevaksi viimeistään 14.9.2018!

Jokaisen opiskelijan tulee ilmoittautua lukukausittain joko läsnä- tai poissaolevaksi yliopistoon.
Lukuvuosi-ilmoittautuminen tehdään pääsääntöisesti WebOodissa (www.oodi.aalto.fi). Samalla maksetaan ylioppilaskunnan
jäsenmaksu läsnäololukukausilta.

Läsnäolevat  opiskelijat voivat ilmoittautua kursseille ja tentteihin ja suorittaa opintoja. Myös diplomityön
aiheen sekä itse työn hyväksyttäminen ja valmistuminen edellyttää läsnäoloa. Jos opintoja ei ole tarkoitus
suorittaa, kannattaa ilmoittautua poissaolevaksi.

Lisätietoja ilmoittautumisesta: Lukuvuosi-ilmoittautuminen

Opintojen seurantakirjeet

Sähkötekniikan korkeakoulu seuraa kandidaattiohjelmissa opiskelevien opiskelijoiden opintojen edistymistä lukukausittain. Alkusyksystä 2018 seurataan kevään 2018 opintopistekertymiä 1, 2, 3 ja 5 lukukautta läsnäolleilta opiskelijoilta. Seuranta ei aiheuta opiskelijoille pakollisia toimenpiteitä, vaan haluamme tarjota tukea opintojen suunnitteluun ja opiskelutaitoihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Uusi käytäntö kurssien suorituskielen merkitsemisessä suoritusotteelle

Kurssin suorituskieli on lähtökohtaisesti kurssin opetuskieli, mutta aina näin ei ole. Esimerkiksi opiskelija saattaa suorittaa opetuskielenä englanninkielisen kurssin suoritukset suurimmaksi osaksi suomen kielellä, jolloin kurssin suorituskieleksi merkitään suomi opiskelijan kohdalla. 

Kurssien suorituskieli on tulostunut suoritusotteelle 1.8.2018 alkaen koskien kursseja, jotka on suoritettu 1.8.2018 tai sen jälkeen.

Tarkistathan kurssin päättymisen jälkeen opintosuoriteotteesta muiden tietojen lisäksi myös suorituskielen, kun kurssin suorituspäivämäärä on 1.8.2018 tai sen jälkeen! Mahdolliset korjauspyynnöt tulee tehdä kyseisen kurssin opettajalle mahdollisimman pian. 

Lue lisää Inton uutisesta.

Opintojen hyväksilukua koskevat säännöt ovat uudistuneet 1.8.2018.

Opintojen hyväksilukua koskevat säännöt ovat uudistuneet 1.8.2018.

Uusien ohjeiden tavoitteena on helpottaa opiskelijoiden muualla hankitun osaamisen tunnustamista ja tunnistamista osaksi opintoja sekä parantaa opiskelijoiden tasapuolista kohtelua. Osaamisen hyväksiluvun edellytyksenä on aina, että osaaminen on tutkinnolle ja sen hyväksiluettavalle osalle kuten kurssille asetettujen tavoitteiden mukaista.

Uusien käytäntöjen myötä hyväksiluetut opinnot tai muu osaaminen merkitään 1.8. alkaen opintorekisteriin arvosteluasteikolla hyväksytty/hylätty. Muutos koskee kaikkia muita tilanteita paitsi ns. opetusyhteistyössä tai Aallon yhteis- tai kaksoistutkinnoissa suoritettavia opintoja.

Mikäli opiskelija on hakenut hyväksilukemista ennen 1.8.2018, sovelletaan hakemishetkellä voimassa olleita hyväksilukemista koskevia ohjeita.

Tarkemmat ohjeet opintojen hyväksiluvusta

Hätäyhteystietojen lisääminen WebOodiin

Opiskelijoilla on mahdollisuus lisätä WebOodiin esimerkiksi sen perheenjäsenen yhteystiedot, johon otetaan yhteyttä hätätilanteessa.

Lisää hätäyhteystiedot näin:

  • kirjaudu WebOodiin
  • siirry kohtaan henkilötiedot
  • klikkaa hätäyhteystiedot
  • lisää tieto
Harjoittelun sisällyttäminen tutkintoon

Tähän mennessä opiskelijat ovat voineet hyväksyttää harjoittelun osaksi tutkintoaan kirjoittamalla harjoitteluraportin. Harjoittelun opintopisteitä on myönnetty enintään 5 op tekniikan kandidaatin tutkintoon ja 5 op diplomi-insinöörin tutkintoon, eli yhteensä enintään 10 op.

Tämä käytäntö on muuttunut siten, että harjoittelun voi sisällyyttää osaksi tutkintoa kurssipohjaisesti. Tekniikan kandidaatin tutkintoon voi sisällyyttää 10 op harjoittelua kurssien ELEC-A4020 Työssäoppiminen 5 op ja/tai ELEC-C5270 Insinööri työelämässä 5 op. Diplomi-insinöörin tutkintoon voi sisällyyttä kurssin ELEC-E7990 Professional Training 2-5 op.Yhteensä harjoittelua voi siis hyväksyttää 15 op.

Harjoitteluraporttiin perustuvat harjoittelupisteet voi sisällyyttää osaksi tutkintoa, kun harjoittelu on suoritettu ennen 1.1.2019 ja hakemus raportteineen on jätetty käsiteltäväksi opintotoimistoon 31.1.2019 mennessä. Katso tarkemmat ohjeet harjoittelun hyväksyttämiseen liittyen Intosta.

DI-ohjelmien infotilaisuuksia maisteriopinnot aloittaville

Oletko siirtymässä kandiopinnoista maisteriopintoihin? Tervetuloa DI-ohjelmien infotilaisuuksiin uusille opiskelijoille orientaatioviikolla 4.9.2018 klo 13-15. Infotilaisuudet on suunnattu sekä Aallon kandiohjelmista jatkaville, että muualla kanditutkinnon suorittaneille.

  • Master’s Programme in Automation and Electrical Engineering: Maarintie 8, luentosali TU1
  • Master’s Programme in Electronics and Nanotechnology: Maarintie 8, huone 1521-1522
  • Master’s Programme in Computer Communication and Information Sciences - Communications Engineering: Maarintie 8, huone 1021-1022
  • Master’s Programme in Computer Communication and Information Sciences - Acoustics and Audio Technology: Otakaari 5, G-siipi, G338
  • Advanced Energy Solutions – ohjelman yhteinen tilaisuus klo 12-14, Otakaari 4, sali 215. Pääaineen Sustainable Energy Systems and Markets oma tilaisuus klo 14-16, Otakaari 1, sali U3.
Hae vaihtoon kevätlukukaudelle 2019! Täydennyshaku käynnissä 1.-20.9.

Haettavissa ovat:

  • Helmikuun hausta avoimeksi jääneet paikat (lukuisia kohteita Euroopassa sekä joitain kaukokohteita)
  • Free mover -apuraha (itsenäisesti hankittu vaihtopaikka)
  • Apuraha DI-työn tekoon ulkomailla

Lisätietoja Intosta sekä outgoing-elec@aalto.fi.

Huomaa vaihto-opintoinfo tiistaina 11.9. klo 14-16 TU5:ssa (Maarintie 8)!

Ryhmälisäyksiä ruotsin peruskursseille

Ruotsin peruskurssien vaihtoehtoisia suoritustapoja on haluttu monipuolistaa ja tästä lukuvuodesta alkaen kursseille on lisätty kaksi uudenlaista ryhmää.

Ensimmäinen ryhmistä on Flexsvenska-ryhmä, joka on tarkoitettu opiskelijoille, joilla on oppimisvaikeuksia tai muita haasteita oppimisessa. Kurssin sisältä räätälöidään opiskelijoiden tarpeiden mukaan, mutta kuitenkin niin, että kurssin sisältö ja tavoitteet täyttyvät (mm. oman alaan liittyvä kieli- ja viestintä). Tätä ryhmää tarjotaan kurssilla  LC-5411 Tekniikan alan ruotsia perusteellisesti. Opetusperiodit: I ja III.

Toinen uusi lisäryhmä on kokonaan verkko-opetuksen kautta tapahtuva vaihtoehto ja sitä tarjotaan kurssin LC-5410 Tekniikan alan ruotsia yhteydessä. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat (vanhemmat) opiskelijat, jotka eivät jostain syystä pääse kurssille, jossa tarjotaan painotetusti kontaktitunteja. Opetusperiodit: II ja IV.

Kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä on lisätietokysely edellä mainittuihin ryhmiin ilmoittautumiseen liittyen.

Vielä ehdit ilmoittautua I-periodin UWAS-kursseille!

Yliopistonlaajuiset taideopinnot (University-Wide Art Studies, UWAS) antaa kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille mahdollisuuden perehtyä taideperustaiseen toimintaan yli tieteenalarajojen. Kurssitarjonta koostuu huolellisesti valikoiduista ja temaattisesti suunnitelluista kursseista, joissa taide ja muotoilu mahdollistavat monialaisen yhteistyön eri alojen opiskelijoiden välillä.

Ilmoittautuminen on auki seuraaville I-periodin kursseille:

UWAS-C0002 On Site - Island Workshop, 3 ECTS

UWAS-C0047 Consumer Culture and Aesthetics, 5 ECTS

UWAS-C0039 Diving Into Fashion technologies, 3 ECTS

UWAS-C0035 Electric energy in the arts, 3 ECTS

Lisätietoja UWAS-kursseista ja koko lukuvuoden kurssitarjonta Intossa.

Uusia kursseja alkaa I periodissa!

I periodissa alkaa uusia kursseja, ELEC-E8424 Distributed generation technologies and ELEC-E8739 AI in health technologies. Ilmoittautuminen kurssille on nyt käynnissä Weboodissa.

Haluatko menestyjäksi? Jos vastauksesi on kyllä – opiskele uudella tavalla diplomi-insinööriksi!

FITech-verkostoyliopisto tarjoaa kaikkien Suomen teknillisten yliopistojen opinnot yhdeltä luukulta. Aalto-yliopiston opiskelijana voit esimerkiksi valita uuden sivuaineen tai yksittäisen kurssien jonkin muun teknillisen yliopiston uudesta tarjonnasta.

Haku on nyt avoinna syksyn opintoihin!

Opinnot ovat maksuttomia ja opintopisteet kirjataan siihen yliopistoon, jossa sinulla on tutkinto-oikeus. Nopea hakuprosessi!

Muista katsoa myös FITech-opiskelija Samin jännittävät hetket Haluatko menestyjäksi -studiossa.

Lisätiedot www.fitech.io

Etsitkö rahoitusta DI-työlle? Hae apurahaa Tekniikan tukisäätiöltä

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö ottaa yrityksiltä ja yhteisöiltä vastaan lahjoituksia ja myöntää apurahoja tekniikan alan opinnäytteisiin jatkuvasti. Sähkötekniikan korkeakoulu kuuluu säätiön toiminnan piiriin ja koulun opiskelijat voivat siten hakea säätiön kautta apurahaa.

Tarkempaa tietoa apurahasta ja ohjeet hakemiseen löydät säätiön sivuilta.

Teitkö tai oletko viimeistelemässä tietoturva-aiheista opinnäytetyötä? Hae Tietoturva ry:n opinnäytetyöpalkintoa, 500€!

Tietoturva ry myöntää vuosittain opinnäytetyöpalkinnon parhaimmasta tietoturva-aiheisesta opinnäytetyöstä. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita tekemään laadukkaita tietoturvaa käsitteleviä opinnäytetöitä ja näin edistää suomalaista tietoturvaosaamista.

Opinnäytetyöpalkintoa voi hakea sellaisella suomalaiseen korkeakoulututkintoon liittyvällä opinnäytetyöllä, joka on hyväksytty 1.6.2017 - 30.9.2018 välisenä aikana. Hakemukset tulee toimittaa 1.10. mennessä. Tarkemmat ohjeet löydät Tietoturva ry:n sivuilta.

5000 euron valmistumispalkkio syksyllä 2018 valmistuville ELECin maisteriopiskelijoille, jotka eivät ole saaneet taloudellista tukea DI-työn tekemiseen

5000 euron valmistumispalkkiota voi hakea maisteriopiskelija, joka täyttää molemmat seuraavat ehdot:

  • valmistuu diplomi-insinööriksi Sähkötekniikan korkeakoulusta 1.8.-31.12.2018 välisenä aikana ja joka
  • ei ole saanut taloudellista tukea DI-työn tekemiseen.

Tarkemmat tiedot ja ohjeet valmistumispalkkiosta löydät Inton uutisesta.

Atrian Aurinko-opiskelijakilpailu

Atria ja Solarigo järjestävät kilpailun energia-alan, erityisesti aurinkoenergiaan perehtyneille, korkeakouluopiskelijoille löytääkseen ratkaisuja, joilla voidaan edistää aurinkosähkön käyttöä. Kilpailu tarjoaa opiskelijoille mahdollisuudenosallitua koko suomalaisen teollisuuden ja yhteiskunnan tulevaisuuden energiaratkaisujen kehittämiseen.

Kilpailuun voi osallistua enintään kolmen hengen ryhmällä ja kilpailutyö tulee olla toimitettuna viimeistään 30.11.2018. Tarkemmat ohjeet löydät Atrian sivuilta.

Tapahtumat
5.9. Aalto Day One 2018-2019: Lukuvuoden avajaispäivä

Tule juhlistamaan lukuvuoden avajaispäivää koko Aalto-yhteisön kanssa klo 16 alkaen Alvarin aukiolle!

10.9. / 24.9. / 8.10. / 22.10. Valmistumishakemusten jättöpäivät kandidaatti- ja diplomi-insinööriopiskelijoille

Kun kandidaatin tai diplomi-insinöörin tutkintosi on valmis, hae valmistumista. Lisätietoja: valmistuminen tekniikan kandidaatiksi; valmistuminen diplomi-insinööriksi: katso maisteriohjelmasi Into-sivun Graduation-osio.

11.9. Vaihto-opintoinfo

Tule kuulemaan ja kysymään vaihto-opinnoista klo 14-16! Paikka: TU5, Maarintie 8.

17.9. Hakemusten jättöpäivät diplomi-insinööriopiskelijoille

Jos aiot hyväksyttää diplomityön aiheen tai diplomityön, jätäthän hakemuksesi ajoissa! Lisätietoja: katso maisteriohjelmasi Into-sivun Planning your studies > Completing your master's thesis -osio.

20.9.  Publiikki

Publiikki on avoin todistustenjakotilaisuus kaikille halukkaille. Valmistujat kutsutaan erikseen ja he voivat tuoda myös vieraita mukanaan tilaisuuteen.

Oletko hakemassa vaihtoon keväälle 2019? Tule vaihtoklinikalle hakemaan allekirjoitukset opintosuunnitelmiisi!

Vaihtoklinikan aikataulu:

  • keskiviikkona 12.9. klo 12:00-14:00
  • maanantaina 17.9. klo 11:30-13:00

Paikka: Maarintie 8, huone 1153.

Paikalla Sähkötekniikan korkeakoulun suunnittelijoita sekä vaihtokoordinaattori.
Lisätietoja: outgoing-elec@aalto.fi

Vinkkejä opiskelijoille
Alkavia työpajoja liittyen opiskelutaitoihin ja hyvinvointiin

Opintopsykologit järjestävät ympäri lukuvuoden erilaisia työpajoja liittyen opiskelutaitoihin ja hyvinvointiin. Yksi tällaisista on syyskuussa alkava Power of Imperfection -työpaja. Työpajassa tartutaan mm. perfektionismin, omien saavutusten vähättelyn ja vetkuttelun aiheuttamiin haasteisiin itsemyötätunnon, mindfulnessin ja tietoisen läsnäolon avulla.

Lue lisää tästä ja muista alkavista työpajoista Intosta. Lisätiedot ja ilmoittautuminen pääsääntöisesti opintopsykologit@aalto.fi