Tuleeko minun erikseen hakea opinto-oikeutta?

Haku sivuaineisiin

Joihinkin Aallon sivuaineisiin on erikseen haettava opinto-oikeutta. Se, tarvitseeko sivuaineeseen erikseen hakea, selviää sivuaineen kuvauksesta.

Haku yksittäisille kursseille

Yksittäisistä kursseista osa on avoimia kaikille Aallon opiskelijoille, kun taas osaan tulee hakea erikseen opinto-oikeutta.

Kaikille Aallon opiskelijoille avoimet kurssit löytyvät kohdasta Valinnaiset kurssit

Opinto-oikeutta tulee erikseen hakea joillekin Kauppakorkeakoulun ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kursseille. Kaikille em. koulujen kursseille ei voi hakea opinto-oikeutta - suuri osa koulujen opintotarjonnasta on avointa vain koulujen omille tutkinto-opiskelijoille. Tyhjentävä listaus niistä kursseista, joille opinto-oikeutta voi hakea, löytyy kohdasta Kurssit, joille tulee erikseen hakea opinto-oikeutta.

 Milloin voin hakea?

Sivuaineet

Aalto-yliopiston yleinen sivuainehaku järjestetään kaksi kertaa vuodessa

  • toukokuussa 15.5.–31.5.
  • syyskuussa 15.9.–30.9.

Joihinkin sivuaineisiin voi hakea opinto-oikeutta vain toisena vuoden hakuajoista: vain syksyllä tai vain keväällä. Tästä on tällöin maininta sivuaineen kuvauksessa. Mikäli sivuopinto-oikeus myönnetään, voi opinnot aloittaa seuraavan lukukauden alusta.

Osassa sivuaineita noudatetaan yllä mainituista poikkeavia hakuaikoja, ja myös opintojen aloittamisajankohta saattaa vaihdella; tarkista hakuaika aina suoraan sivuaineen kuvauksesta!

Yksittäiset kurssit

Yksittäisille kursseille järjestetään (muutamin poikkeuksin) haku neljä kertaa vuodessa:

  • toukokuussa 15.5.–31.5. haku I–V periodien kursseille
  • syyskuussa 15.9.–30.9. haku II–V periodien kursseille
  • marraskuussa 15.11.–30.11. haku III–V periodien kursseille
  • tammi-helmikuussa 22.1.–11.2. haku IV-V periodien kursseille
  • maalis-huhtikuussa 18.3. - 1.4. haku V periodin kursseille
 Miten haen?

1. Tutustu tarjontaan

Sivuaineet 2018-2020

Valinnaiset kurssit

2. Tutustu esitietovaatimuksiin

Hakijan tulee täyttää kurssille mahdollisesti asetetut esitietovaatimukset tai muut suorittamisedellytykset. Hakija voi hakea samalla hakukerralla opinto-oikeutta sekä esitietokurssille että sitä seuraavalle kurssille ja opinto-oikeuden saatuaan suorittaa kurssit vaaditussa järjestyksessä.

3. Hyväksytä opinnot HOPSiisi

Hyväksytty henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), jossa haettava sivuaine tai kurssi on hyväksytty osaksi tutkintoa, on hakemuksen pakollinen liite. Sivuaineen tarjoava korkeakoulu hylkää opiskelijan hakemuksen, mikäli hakemukseen ei ole liitetty hyväksyttyä HOPSia, johon on merkitty opiskelijan hakema sivuaine. HOPSin tulee olla hyväksytty. Statuksella "ensisijainen" tai "hyväksyttävänä" oleva HOPS ei ole hyväksytty HOPS.

Sivuaineen tai kurssin tarjoavan korkeakoulun myöntämä opinto-oikeus sivuaineeseen tai kurssiin ei tarkoita sitä, että opinnot hyväksytään opiskelijan tutkintoon. Opiskelijan tulee itse varmistua asiasta etukäteen hyväksyttämällä opinnot osaksi henkilökohtaista opintosuunnitelmaansa (HOPS) omassa koulutusohjelmassaan. Hyväksytä sivuaine tai hakemasi kurssit HOPSiisi jo hyvissä ajoin ennen hakuajan alkua!

Jos haet opinto-oikeutta useampaan sivuainekokonaisuuteen saman haun aikana, pyydä hopsiisi merkittävän kaikki nämä hakemasi sivuaineet jollakin tapaa. Voit esimerkiksi merkitä hopsiisi sivuaineen lisätietoihin kaikki ne sivuaineet, joihin haet oikeutta samassa haussa: ”vaihtoehtoisesti sivuaine X, tai sivuaine X, tai sivuaine X, tai sivuaine X”. Merkitse hakemukseesi lisätietoja-kenttään ja itse hopsiin hakutoivejärjestys, siis mikä hakemistasi sivuaineista on ykkösvaihtoehtosi, mikä toiseksi mieluisin jne.

4. Täytä hakemus eAge-järjestelmässä

  1. Mene hakujärjestelmään eAgeen: https://eage.aalto.fi/
  2. Kirjaudu käyttäen Aalto-tunnuksia.
  3. Tämän jälkeen klikkaa suoraan hakulomakkeelle vievää linkkiä: linkki päivitetään marraskuun hakuun (Suora linkki hakulomakkeelle toimii valitettavasti vain, jos olet jo kirjautuneena eAge-järjestelmään. Kirjaudu järjestelmään ensin osoitteessa ja tämän jälkeen klikkaa suoraa linkkiä hakulomakkeelle.)
  4. Täytä hakemus. Tarkista, että haettavien opintojen tiedot ovat hakemuksessa oikein.
  5. Liitä hakemukseesi HOPS (hakemuksen pakollinen liite) ja mahdolliset muut tarvittavat liitteet (erillinen välilehti).
  6. Tallenna hakemus.
  7. Lähetä hakemus käsiteltäväksi järjestelmässä.
  8. Yhdellä hakulomakkeella voit hakea opinto-oikeutta vain yhteen sivuaineeseen / yhdelle kurssille kerrallaan. Jos tarkoituksenasi on hakea opinto-oikeutta usempaan sivuaineeseen / useammalle kurssille saman hakuajan aikana, täytä jokaista kurssia kohden oma hakemus.
 Ohjeet valituille

Ilmoittautuminen kursseille

Toiseen Aallon korkeakouluun myönnetty opinto-oikeus kirjataan opiskelijarekisteriin tyypillisesti noin kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä. Sinulle ilmoitetaan siitä erikseen sähköpostilla. Opinto-oikeus on rajattu vain niille kursseille tai siihen sivuaineeseen, joihin sinulle on myönnetty opinto-oikeus.

Kun opinto-oikeus on rekisteröity, pystyt ilmoittautumaan kursseille ja tentteihin WebOodissa omilla Aalto-tunnuksillasi. Huomioithan kuitenkin, että ilmoittautumisajat ja -tavat saattavat poiketa oman korkeakoulusi käyttämistä. Myös muut korkeakoulun käytännöt saattavat poiketa siitä, mihin olet omassa korkeakoulussasi tottunut. Tutustu siis tarkoin sinulle toimitettuun ohjemateriaaliin. Ongelmatilanteissa voit ottaa yhteyttä opinnoista vastaavaan henkilöön kurssin järjestävällä laitoksella tai kyseisen koulun oppimispalveluihin.

Kurssien osallistumisrajoitukset

Myönnetty opinto-oikeus ei takaa pääsyä kurssille, mikäli kurssilla on esimerkiksi karsiva alkutentti, osallistujakiintiö tai etusijajärjestys.

Opinto-oikeuden päättyminen

Toiseen Aallon korkeakouluun myönnetty opinto-oikeus on aina määräaikainen. Yksittäisten kurssien opinto-oikeuden pituus on yksi vuosi ja sivuaineen kaksi vuotta (poikkeuksena alle 18 opintopisteen laajuiset sivuaineet, joiden suorittamista varten myönnetään opinto-oikeus vain vuodeksi). Myös tentit sekä mahdolliset rästikuulustelut tulee suorittaa opinto-oikeusajan puitteissa.

Mikäli et ole suorittanut sinulle myönnettyjä opintoja ennen opinto-oikeusajan päättymistä ja haluat jatkaa opinto-oikeutta, tulee sinun hakea opinto-oikeutta uudestaan. Mikäli valmistut omasta korkeakoulustasi, päättyy myös toiseen Aallon korkeakouluun myönnetty opinto-oikeutesi sivuaineeseen tai yksittäiseen kurssiin.

 Päätökset valituista

Päätös hakemuksesta

Päätökset sisäisen liikkuvuuden opinto-oikeuksista tehdään reilun kuukauden kuluttua hakuajan päättymisestä. Mikäli hakijoita on paljon, saattaa käsittely kestää myös hieman kauemmin.

Näet tehdyn päätöksen kirjautumalla eAge-järjestelmään ja avaamalla siellä päätöksen. Mikäli sinulle ei tällä kertaa myönnetty opinto-oikeutta, voit hakea uudestaan seuraavassa haussa, mikäli opinnot ovat siinä tarjolla.

Hakijoiden karsinta

Mikäli kurssille hakee enemmän opiskelijoita kuin muiden koulujen opiskelijoille määriteltyyn kiintiöön mahtuu, joudutaan opiskelijoita karsimaan. Karsinnassa otetaan huomioon mm. opiskelijan opintojen eteneminen omassa kotikorkeakoulussa (pääsääntöisesti pidemmällä opinnoissaan olevat opiskelijat ovat etusijalla), esitietovaatimusten täyttyminen jne. Mikäli opiskelijoita ei pystytä karsimaan käyttämällä tasapuolisia kriteereitä, opinto-oikeuden saajat arvotaan.

 Yhteystiedot

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Suunnittelija Tuuli Asunmaa
tuuli.asunmaa@aalto.fi
tel. 050 470 8580

Kauppakorkeakoulu

Koordinaattori Emmi Toivio
emmi.toivio@aalto.fi

Kemian tekniikan korkeakoulu

Suunnittelija Kaisa Pulliainen
kaisa.pulliainen@aalto.fi
puh. 040 353 8116

Sähkötekniikan korkeakoulu

Suunnittelija Eeva Halonen
eeva.halonen@aalto.fi
tel. 050 327 9199

Insinööritieteiden korkeakoulu

Koordinaattori Virpi Riissanen
virpi.riissanen@aalto.fi
puh. 050 564 5495

Perustieteiden korkeakoulu

Opintokoordinaattori Sari Salmisuo
sari.salmisuo@aalto.fi
puh. 050 408 4540