•  Huomaatko ajattelevasi, että aika ei tunnu riittävän kaiken tekemiseen?
  • Tuntuuko siltä, että opiskelu vie kaiken ajan ja raja opintojen ja vapaa-ajan välillä on häilyvä?
  • Jäävätkö tehtävät roikkumaan?
  • Tuntuvatko deadlinet ilmaantuvan odottamatta?
  • Venyykö to do –lista usein hallitsemattoman pitkäksi?

Jos vastasit yhteenkin edellisistä kysymyksistä kyllä, meillä on sinulle apu! Aallon opintopsykologit järjestävät huhti-toukokuussa ajanhallintaryhmän, jonka aikana perehdymme juuri näihin kysymyksiin ja etsimme ratkaisuja kohti toimivampaa ajanhallintaa.

Mitä? Ajanhallinnan ryhmässä tarkastellaan omaa ajankäyttöä osana itsensä johtamisen taitoja, opetellaan ajankäytön suunnittelua ja aikataulussa pysymistä. Lisäksi harjoitellaan yleisimpien ajankäytön haasteiden selättämistä. Ryhmään osallistumisesta ei saa opintopisteitä. Ryhmä järjestetään suomeksi.

Missä? Otakaari 1 (tarkka paikka ilmoitetaan ilmoittautuneille myöhemmin)

Kesto? Ryhmään sisältyy kolme tapaamista (keskiviikkoisin 24.4., 8.5. ja 22.5. klo 12-14) ja sen kesto on yhteensä viisi viikkoa. Ryhmätapaamisten väliviikkoina työskennellään ryhmän MyCourses-alustalla.

Kuka ohjaa? Ryhmän ohjaavat psykologi Sanni Saarimäki (sanni.saarimaki@aalto.fi) ja psykologiharjoittelija Eerika Heininen (eerika.heininen@aalto.fi).

Miksi? Ajanhallinta on yksi tärkeimmistä työelämätaidoista – sen harjoittelu on olennainen osa korkeakouluopintoja. Kun ajanhallinta toimii, arki on sujuvampaa, stressitasot laskevat ja löydät aikaa asioille, jotka ovat sinulle kaikista tärkeimpiä.

Ota askel kohti sujuvampaa opiskeluarkea ja ilmoittaudu ryhmään 17.4. mennessä!